Pitäisi punoa, huovuttaa, tehdä mosaiikki- ja metallitöitä.
Kirjoittaa esseitä monista asioista. Ideoida opinnäytetyön aihetta. Etsiä
harjoittelupaikkaa. Tehdä työsuunnitelma, asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja
toimia sen mukaisesti. Pitäisi tehdä ahkerasti töitä kohti valmistumista. Olla tehokas ja päämäärätietoinen. Pitkäjänteinen.
Palauttaa kirjoja
kirjastoon. Järjestää paikkoja. Pestä pyykkiä. Varata kirppispöytä ja kantaa
tavaraa ulos. Huolehtia itsestään. Ensimmäisenä se suunnitelma,
tärkeysjärjestys ja siinä pysyminen.
Haluaisin piirtää, ommella, leikata ja liimata, kirjoittaa,
valokuvata, blogata, lukea kirjoja, käydä kirppiksillä, uudistaa kotia, käydä
ostamassa kukkia. Unelmoida ja tehdä unelmista totta. Olla luova. Keksiä
maailmaa mullistavan idean. Olla maailmaa mullistavan idean suhteen
aikaansaava, pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen. Luoda
kauneutta. Joogata. Haluaisin, että olisi enemmän aikaa tehdä tätä kaikkea. Ja
kyllä minä haluaisin myös valmistua. Haluaisin olla energisempi, saada asioita
valmiiksi, konkreettista ja näkyvää.
Mitä teen: istun tietokoneella tai puhelin kädessä,
inspiroidun tuhannesta asiasta, keksin uusien ideoiden alkuja, lyttään ne ennen
kuin ehdin aloittaakaan. Ailahtelen innostuksen ja kyllästymisen äärilaidoissa. Olen
kuin 1-vuotias lapsi, joka pudottaa lelunsa käsistään nähdessään jotain
kiinnostavampaa. Ja kun löydän jotain superkiinnostavaa ja itseäni koskettavaa,
haluan tietää siitä kaiken, heti. Ja siinä hässäkässä unohdan, mikä oli päivän
agenda. Tuhrattuani aikani johonkin tärkeysjärjestyslistan ulkopuoliseen
toimintaan ja tutkimiseen, havahdun ja turhaudun, päätän ottaa itseäni niskasta
kiinni. Teen lupauksia itselleni. Onnistun pysymään niissä tunnin, kaksi tai päivän, saan
jonkun asian alulle. Ihailen aikaansaannostani kolme päivää. Istun taas
sohvalla inspiroitumassa. Kaikki jää kesken, koti on täynnä sekasotkun keskelle
hukkuvia hyviä alkuja.
Mietin, miksi aikaansaaminen on minulle niin vaikeaa. Voisiko
taustalla olla jotain todellista, välittäjäaineiden toiminnan puutteita? Vai olenko
vain unelmoiva laiskamato, joka etsii oikeutusta nahjustelulleen? Ehkä minun pitäisi vain taas ottaa
itseäni niskasta kiinni. Yrittää sadannen kerran pysyä päätöksissäni. Keskittyä
ja olla sinnikäs. Sulkea kone ja kääriä hihat.
Kauniita purkkeja hyllyllä!
VastaaPoistaAikaansaamisesta tuli mieleen, että jään myös itse helposti jumittamaan, varsinkin jos teen töitä tai kouluhommia kotoa käsin. Herätessä saatan päättää, että tänään rupean heti tekemään päivän töitä. Lopputulemana makoilen sängyllä kahvikuppi kädessä aikeissa ihan justiinsa ruveta toimimaan. Mikä hirveä syyllisyys! Toisaalta oon huomannu, että kun linnottautuu työntekoon vaikka kirjastoon tai kahvilaan, niin skarppiutuminen on helpompaa.
Hei sinä! Kiitos visiitistä blogiini, ilahduin.
PoistaOlet oikeassa: kunhan saan nuo tilaa ja välineitä vaativat hommat tehtyä, on parempi siirtyä kirjoittamaan johonkin vähemmän virikkeelliseen ympäristöön. Joskus ovesta uloslähteminenkin on tosi hankalaa, mutta josko se kevätauringon paisteessa jo enemmän houkuttelisi. :)
Sinä annoit äänen minun tunteilleni.
VastaaPoistaPitäisi. Haluaisi.
Niin paljon.
�� Toivottavasti löydämme ajan. Kaikelle.
T.Viinu
p.s. Olen iloinnut löytäessäni Sinut blogimaailmasta!
Viinu! Toinen luulee täällä ihan anonyymisti bloggaavansa. ;) Kiva, että joku on tästä ulostulosta iloinnut, kiitos! Mukavaa, että kommentoitkin. Ja kuule, olen huomannut sun saavan kyllä kaikenlaista hienoa aikaankin, mm. takkeja ja sen sellaista ei-mitään-ihan-pientä. Kyllä me vielä! :)
PoistaKuulostaa niin tutulta ja järjettömältä, ja silti joltakin, minkä olen valmis itsessäni hyväksymään. Mitä sitten, jos luonteeni on haaveilija, suunnittelija. Mitä sitten, jos vain satunnaisesti olen toiminnan nainen. Vaikka haluankin kaikenlaista, tehdä, nähdä ja oppia, minusta on alkanut tuntua, että pidän elämästäni ihan tällaisenakin.
VastaaPoistaOlen myös ymmärtänyt, että omalla kohdallani kyse ei useinkaan ole ajan puutteesta, vaan energian vähäisyydestä, ja ylipäätään sellaisesta persoonallisuuden muodosta, joka hyvinvoidakseen tarvitsee ympärilleen runsaasti ilmaa.
Olen ymmärtänyt, että minun kannattaa hankkiutua sellaiseen elämään, jossa on mahdollista harkita, mihin määrämittaisen energian tahtoo kunakin päivänä käyttää.
Olen viimein myös ymmärtänyt, että ei pitäisi verrata omia saavutuksiaan heihin, joiden aivot toimivat keskimääräisen tavanomaisella tavalla. Että jos on pakko verrata, niin vertaa sitten omiin edellisiin saavutuksiin tai omiin tavoitteisiin. Saattaa yllättyä myönteisesti. Kas, tänään olin näin ahkera.
Sitten on tietysti jäljellä enää vain se kysymys, että mihin tällainen ihminen kelpaa ja riittää noin niinku yhteiskunnan kannalta.
Mutta: minusta tuntuu, että innostuminen on lahja, joka harvalla aikuisella enää on tallella. Vaalitaan sitä, ehkä siitä vielä jonakin päivänä jalostuu jotakin käyttökelpoista.
Ilona, viisaita lausut! Vertailu on aina niin... väärin. Ja minä syyllistyn siihen ihan liikaa, myönnän. Tulkitsen oman ajanpuutteeni juuri siten, että tällä energialla en ehdi samassa ajassa saada yhtä paljon aikaan kuin joku energisempi ehtii.
PoistaTarvitsen kaiken prosessointiin valtavasti aikaa. Olisi ehkä helpompi hyväksyä se itsessään, jos se ei haittaisi muita, (vrt. yhteiskuntaa). Jos ymmärrettäisiin ja hyväksyttäisiin, että ihmiset voivat olla myös tällaisia, vaikka parhaansa tekevät. Tällä hetkellä leimataan niin helposti laiskaksi, että sen tekee jo itsekin - vaikka kyse on omasta mielestänikin monitahoisempi. Tehokkuudella ei saavuteta kaikkea, ei elämässä.
Ihan samat mietteet täällä! Arvaan silti, että ne innostumisen moninaiset harhapolut (siltä ne näyttävät ulospäin) ovat tarpeellisia myös sen varsinaisen etenemisen kannalta. Ikään kuin hakisi vauhtia noin. Ja sitä vauhtia voi hakea myös liikahduksitta, paikallaan ololla, sellaisella mikä on täysin näkymätöntä usein myös itselle. Se pitkäjänteisyys varmasti on mutta se voi olla myös polveilevaa, ränsyilevää, ei aina suoraviivaista.
VastaaPoistaPo. rönsyilevää.
PoistaSekin on totta, että luovuus vaatii myös hauduttelua tai yön yli nukkumista, joskus monenkin yön (ja monen päivän haaveilua siinä välissä). Joskus vain meinaa turhautua itseensä, kun tuntuu, ettei saa mitään tapahtumaan.
PoistaAjatus rönsyilevästä ja polveilevasta pitkäjänteisyydestä on jotenkin lempeämpi. Suoraviivaisuus on usein liian pelottavaa. :)